Äidin jalanjäljissä

Lapsuusmuistot täällä kyllä palaavat tuoreempina kuin aikoihin. Jokainen polku on äidin tallaama ja jokainen puu vanha tuttu. Kun kärrään puutarhajätteitä pihan perälle, näen silmissäni äidin tulemassa kaivolta vesisankojen kanssa. Kaksi kerrallaan ja isot sangot reilusti täynnä. On se kysynyt voimaa ja sisua kantaa kaikki vedet sisälle ja saunaan.

Annoimme puolittain palaneelle junanvaunulle purkutuomion. Mutta kun laitoin silmät kiinni, se tuoksui tervalle ja koivuhaloille. Ja äiti pilkkoi puut ja kantoi sisälle ja laittoi niin näppärästi tulet leivinuuniin, ettei aivastaa ehtinyt.

Kun sytyttelen saunan pesää samalla toivon, että jonakin päivän minäkin osaan sytyttää sen niin kuin äiti. Ei siinä tehty sytykkeitä eikä syötetty tulta sanomalehdellä. Eikä raapaistu montaa tikkua. Kyllä oli lapsen silmissä ihailua, kun tuli kohisi pesässä.

Kävin isän luona siivoamassa ja toistin sinun toimintatapojasi, kun lauantaisin yhtä aikaa siivosit ja leivoit. Mutta samaan en taida pystyä, eikä tietysti tarvitsekaan. Joka lauantai sama rankka ohjelma: matot ulos, puiden teko, tuli uuniin, taikinat nousemaan, mattojen tamppaus. Leivoit rieskat ja piirakat, pullat ja kakut ja lopuksi ruoka hautumaan. Ja sitten luutuaminen ja matot sisälle, petivaatteet ulos tuultumaan.

Illaksi saunapuut ja vesien kanto. Saunassa käsin pyykkien peseminen ja isännän selän. Ei ihme, että pyhäpäivä oli lepopäivä.

Hoidit eläimet ja maatilan työt siinä kuin isäkin. Lisäksi kauppaostokset, ruuat ja käsin tiskaamisen. Remonttia pyysit isän tekemään, mutta lopulta hoidit niin maalaukset kuin tapetoinnitkin. Ja päivätyönhän teit siivoojana..

Sinun jalanjäljissäsi minusta tuli minä. Mukava täällä on kulkea näitä samoja polkuja pitkin. Sytyttää leivinuunia ja lämmitellä saunaa.

Aika painaa jälkensä kaikkeen. Sinuunkin, äiti-kulta. Ja minuun, vaikka vanha en olekaan. Mutta aikuinen kai kohta.