ArttuOlen Arttu, Ann's Lions Kartanon Herra. Rodultani olen leonberginkoira ja olen syntynyt 14.11.2004. Lisätietoa leonberginkoirasta Luonteeltani olen sopeutuvainen ja sosiaalinen: tulen hyvin juttuun kaikkien tilan eläinten kanssa ja vartioin, että ne pysyvät omissa tiloissaan. Uusiin asioihin suhtaudun terveellä varovaisuudella, mutta hyvinkin nopeasti otan paikkani tilanteessa kuin tilanteessa. Ihmisistäni pidän tarkkaa huolta ja varoitan kyllä, jos joku saapuu pihaan. Muuten en juuri hauku, siitä pitää tuo "pikkuveli" huolen. Osaan aika monta sanaa ja myös puheen sävystä ymmärrän paljon. Siksipä loukkaannunkin herkästi, jos vaikka korotetaan ääntä ilman syytä tai tönitään sen sijaan, että sanottaisiin "peruuta" tai "väistä". Haluan aina olla siellä, missä sattuu ja tapahtuu! Menen hyvinkin pieneen tilaan, jos sillä voin varmistaa mukaan pääsemisen. Viihdyn pihalla paremmin kuin mökissä, mutta silti yksi päivän parhaita hetkiä on, kun illalla saan käpertyä mamman ja isännän jalkoihin pötköttelemään.
Näin vahdin pihaa:
Näin levähtelen:
Tarkkaavaisuus herää heti, kun jotain tapahtuu:
Osaan myös varsin nallekarhumaisesti kallistaa päätäni ja olla hellyyttävä:
|