Pakkasella

Aamun herätys on viileä ja vielä puolittain unessa yritän kerrospukeutua kaikkeen, minkä omistan. Kahvit tippumaan ja hakemaan puita. Teen leivinuunille esileikin kuumailmapuhaltimen kanssa ja toivon sen lämpenevän jos ei muusta, niin hyvästä yrityksestä. Sytytän aluksi vain papereita ja pahvia ja hyvin näyttäisi vetävän. Lisään muutaman puun ja ennen kuin ehdin miettiä, montako niitä laittaisin, on kämppä sakeana savusta. Uunin luukku työntää savua kuin höyryjuna ja vedet silmissä juoksen pihalle.

Taistelu uunin kanssa on taisteltu ja voittajana istun lämpimässä lipittelemässä kahvia. Laitoin tulet myös kamareiden pönttöuuneihin, pakkasta on nimittäin jo melkein neljäkymmentä. Kannoin vedet saunan vesipataan ja sauna pitäisi olla pian lämmin.

Kun uunien pellit laitetaan kiinni, nousee lämpötila sisällä vielä entisestään. Mittarit näyttävät kolmeakymmentäkahdeksaa: sisällä plusasteita ja ulkona miinus. Saunassa sen sijaan pylly jäätyy lauteelle. Siellä on varmaan sama astemäärä, jos sitäkään. Löylyä heittämällä iholle tuntuu lämmin vesihöyry, jonka voimalla tarkenee peseytyä. Vesi sentään on lämmintä.

Astun saunasta ulos pihapiiriin. Lumi narskuu askelten tahdissa. On aivan käsittämättömän pimeää. Ei kaupungissa ole koskaan niin pimeää, aina heijastuu katuvalot tai autojen, talojen ja kauppojen valot. Täällä näkyy tähtitaivas. Niin kirkas ja kaunis, ihan kuin lapsena! Aivan, lapsena näin saman tähtitaivaan. Onpa minulla ollut sitä ikävä, vaikka tajuan sen vasta nyt.