Joulun aikaan

Joululoma.. Se on aina jännittävää aikaa. Ei niinkään lahjojen odotuksen merkeissä. Tiedän jo aika lailla, mitä saamme lahjoiksi, vaikka kyllä nekin silti vähän jännittää. Saamme joka vuosi jonkin yhteisen pelin. Äiti on hyvä valitsemaan: pelaamme niitä koko joulun ja monesti myös koko vuoden. Naapurin pojatkin käyvät meillä "otteluissa" ja mankuvat tietysti samaa peliä omalta äidiltään. Sitten he saavat sen seuraavana jouluna, mutta meidän äiti ostaa taas jonkun uuden, jännittävämmän!

Mutta jännittävämpää on kaikki muu: koti on todella puhdas ja siisti, äiti leipoo ja laittaa jouluruokia. Tunnelma on jotenkin odottava, vähän harras. Kunnes isä murahtaa jostakin, joka hänen mielestään on turhaa. Ainoa, mikä ei ole turhaa, tuntuu olevan hevoset. Tai sitten jokin on hukassa: kaikki nimittäin pitäisi olla siinä, eli mihin ikinä isä on sen jättänyt. Kun jouluna siivotaan ja tavarat ovat laatikoissa ja kaapeissa, ne ovat hukassa: "Mihin se nyt taas on sen laittanu, ku se oli ihan tässä. Ku pittää aina sotkea." Niinpä. Toisen järjestys on toisen sotku.

Afrikan tähti oli hyvä peli. Ja jääkiekkopeli, jonka saimme viime jouluna. Silloin en oikein malttanut odottaa ja yritin etsiä lahjapaketteja. Löysinkin ja vielä tunnistin pelin! Löysin! Arvasin! Tiedän! Ja sitten kaikki jännitys ja hauskuus olikin mennyt. Tänä vuonna en kyllä yritä etsiä, yllätys on kivempi. Lisäksi saamme jokainen suklaalevyn ja Aku Ankka -kirjan. Ja joskus tussit ja lehtiön tai värityskirjan. Viime vuonna toivoin hedelmiä ja sain niitä vadillisen: mandariineja, rypäleitä, ananaksen ja muuta erikoisempaa. Omenoita ja appelsiineja meillä on muutenkin nykyään.

Muistan, kun isä vielä näki vaivan pukeutua pukiksi: turkki nurin päin, huopikkaat, karvareuhka ja pumpuliparta. Muutaman vuoden jälkeen kuvio alkoi paljastua: miksi isä juuri ehtii lähteä tallille, eikä koskaan näe pukkia. Miksi ääni on tuttu ja kengät samanlaiset kuin isällä. Kun epäilys lausuttiin ääneen, taika hävisi. Ja seuraavana vuonna ei pukki tullut. Jätti vain lahjat, kun olimme saunassa.

Jouluaattoaamuna sataa isoja hiutaleita. Lunta on jo korkeat nietokset. Lähdemme veljen kanssa kuusen hakuun. Retki kestää tunteja ja yritän vain urheasti pysyä veljeni jäljissä. Isällehän haettu kuusi ei tietenkään kelpaa. Mutta sisällä on lämmin ja paljon jouluisia tuoksuja. Ja rauhallista, kun isä on vuorostaan kuusen haussa. Äiti laittaa meille lämmintä kaakaota ja saamme ensimmäiset piparit ja tortut.

Joulupöytään äiti tuo kynttilöitä. Valoja ei kuitenkaan voi vähentää, kun isä ei kuuleman näe syödä. Kohta kynttilät sammutetaan, koska nehän voivat kaatua tai polttaa jotain. Ja steariinia menee joka paikkaan. Lopulta kynttilät viedään pois pöydästä, kun isä tarpeeksi niistä kiukuttelee. Tilaa vain vievät. Pieni pöytä muutenkin.

Saimme Monopolin! Pelaamme ensimmäistä peliä koko illan niin myöhään, että isä ja äiti jo käyvät levolle. Sitten veli jää tappiolle ja itkee harmistustaan. Mutta isän mukaan mies ei saa itkeä! Ja veli lähtee ulos. Pakkaseen. Pimeään.

Isä huutaa, äiti lähtee lampun kanssa etsimään veljeä. Näinhän tässä sitten taas kävi. Mutta aika hyvinhän se meni.. Meidän joulu.