Vuohi

Vuohi (Capra aegagrus hircus) on märehtivä sorkkaeläin. Ihmisen seurana vuohi on ollut jo lähes 7000 vuotta. Vuohia on pidetty lähinnä maidon ja nahan takia, mutta myös liha ja karvat on hyödynnetty.

Vuohen nahasta tehtyjä tuotteita ovat kautta aikojen olleet mm: säämiskät, viinisäkit, laukut, matot ja vaatteet sekä tietysti taljat ihan sellaisenaan. Karvoista on tehty köysiä, harjoja ja siveltimiä. Sarvista valmistettiin käyttö- ja koriste-esineitä, kuten lusikoita tai koruja.

Vuohi on ilmeisesti vanhin lypsettävä kotieläin. Maitoa käytetään myös sellaisenaan, mutta yleisimmin siitä valmistetaan juustoja, sekä kypsytettyjä, tuore- että feta-juustoja.

Vuohi Suomessa

Suomessa vuohta on kutsuttu köyhän miehen lehmäksi sen vaatimattomien hoito- ja ruokintavaatimusten sekä kokoonsa nähden hyvän maidontuotannon vuoksi. Tilojen vaurastumisen myötä vuohikanta pieneni niin, että 1970-luvulla vuohia oli yhteensä vain noin 2000 yksilöä. Senjälkeen vuohimäärät ovat nousseet uudelleen ja nykyisin niitä on jo yli 7500. Yleensä tilalla on vain muutama harrastevuohi.

Suomessa kasvatetaan alkuperäisrotuihin kuuluvaa suomenvuohta. Jonkin verran Suomeen on tuotu myös muita pohjoismaisia sekä sveitsiläisiä vuohia. Lisäksi löytyy arfikkalaisia kääpiövuohia sekä eri risteytyksiä. Suomenvuohi on keskikokoinen ja kevytrakenteinen. Afrikkalainen kääpiövuohi on selkeästi matalampi ja pienirakenteisempi.

Nimitykset ja lisääntyminen

Vuohi voi olla sarvellinen tai sarveton eli nupo. Urosvuohi on pukki, naarasvuohi kuttu ja lapsivuohi kili. Kasvavaa kiliä voidaan kutsua myös nuorvuoheksi.

Kutuilla on kiima-aika syksystä kevääseen, jolloin muutamasta päivästä jopa viikkoon kestävä kiima toistuu noin kolmen viikon välein. Kiima-aikana kutut voivat olla huomionkipeitä ja huudella normaalia enemmän ja äänekkäämmin. Lisäksi ne usein pitävät häntää ylhäällä ja pientä vuotoa ja turvotustakin voi näkyä. Joillakin kutuilla kiima-aikaa on vaikea erottaa.

Kutun tiineyttä ei aluksi välttämättä huomaa muusta kuin kiimojen pois jäämisestä. Tiineysaika kestää noin 150 vrk (+- 5 vrk) eli viisi kuukautta. Kantavan kutun ruokintaan tulee kiinnittää erityistä huomiota. Kilejä tulee yleensä yksi tai kaksi, mutta useampikin on mahdollista. Sukukypsiksi nuorvuohet tulevat noin neljän kuukauden iässä. Tämä on hyvä huomioida ja estää lähisukulaisten lisääntyminen keskenään. Kutun tulisi antaa kasvaa vähintään 6-8 kuukauden ikään ennen astutusta.

Nuori kilipukki voidaan kastroida kuristamalla. Vanhemmalla pukilla kastrointi vaatii leikkauksen. Erilleen aitaamisen varaan ei lisääntymisen estämistä kannata laskea, sillä kutun kiiman innoittamana pukki puskee läpi tai kiipeää yli lähes esteestä kuin esteestä.

Ruokinta ja pitopaikka

Vuohi on ruuansulatukseltaan märehtijä, eli suuren osan päivästään se käyttää syömiseen ja märehtimiseen. Märehtiminen alkaa noin puoli tuntia syömisen jälkeen ja sen toimintaa on hyvä seurata.

Vuohen ruokavaliosta suurimman osan kattaa raikkaan veden lisäksi heinä, oksat, puiden ja pensaiden lehdet sekä monet pihan korret. Ns. "joutilas" vuohi tarvitsee tämän lisäksi vain kivennäisiä. Lypsettävän tai kantavan kutun ruokinta on vaativampaa ja siitä voi lukea esim. Vuohifoorumista tai Vuohiojan Kuttulan sivuilta.

Vuohi on laumaeläin eikä se viihdy yksinään. Oman kokemukseni pohjalta suosittelen vähintään kolmen yksilön laumaa. Vuohi kuitenkin leimaantuu voimakkaasti hoitajaansa ja käyttäytyy paljolti koiran tavoin. Se kerjää huomiota ja rapsutuksia ja oppii helposti rutiineja.

Vuohi on utelias ja leikkisä, nauttii kiipeilystä ja vaihtelevasta maastosta. Sen aitauksessa onkin hyvä olla tilaa ja aktiviteetteja, kuten kiipeilytasoja, isoja kiviä, puunrunkoja, piilopaikkoja jne. Vuohi on hyvä kiipeämään ja kerran reitin opittuaan se varmasti karkaa uudelleen, joten aitaukseen kannattaa panostaa.

Vuohia voi pitää ympäri vuoden ns. pihatossa, eli ulkotarhassa, jossa on tarjolla tuulen- ja sateensuoja reilulla pehkumäärällä. Talviajan ruokintaan kannattaa lisätä vähintään kaura-annos. Lämpimämpi sisätila tulee kuitenkin olla vähintään poikimisia ja sairastapauksia varten.

Muut hoitotoimet

Suomessa ylläpidetään vuohirekisteriä, eli jokainen yksilö tulee korvamerkitä ja ilmoittaa rekisteriin. Sinun tulee myös ennen vuohien hankintaa ilmoittautua vuohitilalliseksi vaikka vuohimäärä olisi kuinka pieni. Kuollutta vuohta ei saa itse haudata tai hävittää, vaan se kuuluu raatokeräilyn piiriin.

Vuohen sorkat vaativat yleensä erillistä hoitoa, eli leikkaamista ja puhdistamista. Myös karva on hyvä välillä harjata takkuuntumisen estämiseksi. Liikaa harjaamista tulee kuitenkin välttää talviaikaan ulkoilevien vuohien osalta.

Vuohen sisä- ja ulkoloishoidot hoidetaan tarpeen vaatiessa samaan tapaan kuin kissoilla ja koirillakin.

Vuohenmaito ja -liha

Vuohenmaito imeytyy helpommin kuin lehmänmaito, sillä sen sisältämät rasvapallot ovat pienempiä. Laktoosia on noin 13 % vähemmän kuin lehmänmaidossa ja A- ja B-vitamiineja taas enemmän.

Vuohenmaito ja lehmänmaito maistuvat suurin piirtein samalta. Maidon makuun vaikuttaa tietysti ruokavalio, mutta myös samoissa tiloissa elävän leikkaamattoman pukin haju.

Vuohenliha on maukasta ja sen maku muistuttaa riistaa. Lihassa on noin puolet vähemmän rasvaa kuin naudanlihassa ja kypsässä vuohenlihassa lähes puolet vähemmän tyydytettyjä rasvoja kuin broilerissa.

Katajavuoren vuohet

Meillä vuohet ovat suomenvuohen ja afrikkalaisen kääpiövuohen risteytyksiä. Syynä tähän ovat henkilökohtaiset mieltymykset. Katajavuoren vuohet ovat mielestäni sopusuhtaisemman näköisiä kuin kääpiövuohet. Lisäksi näin on vältetty mahdolliset sukusiitosoireet, sillä Suomessa oleva kääpiövuohikanta on käsittääkseni pienehkö. Katajavuoren vuohet ovat mukavan matalia, eli helpompia käsitellä ja aidata kuin suuremmat suomenvuohet.

Vuoheni ovat ns. "joutilaita" lemmikkivuohia. Ne ovat todella kesyjä ja sopuisia. Pukit on leikattu ja kuttuja ei lypsetä. Kutuilla teetän ajoittain kilejä astuttamalla niitä vierailevalla pukilla.

Linkkejä

Tavoitteena terve ja hyvinvoiva vuohi