Leonberginkoira

Leonberginkoira (leonberger) on käyttötarkoitukseltaan  seura-, perhe- ja vahtikoira. Se on hyvin suuri, voimakas ja lihaksikas mutta silti tyylikäs koira. Sille on tunnusomaista tasapainoinen ruumiinrakenne ja itsevarman rauhallinen, mutta valpas luonne. Erityisesti uros on mahtava ja voimakas. 

Leonbergin historia 

Eteläsaksalaisessa Stuttgartin esikaupungissa, Leonbergissä, eli 1808 - 1889 raatimies Heinrich Essig, joka oli suuri eläinten ystävä. Hänen tiluksillaan kasvatettiin kaikenlaisia eläimiä siipikarjasta kettuihin ja kauriisiin. Suurimman osan elämästään hän kasvatti lähinnä suurikokoisia koirarotuja kuten newfoundlandinkoiria, tiibetinmastiffeja, tanskandoggeja ja erilaisia metsästyskoiria. Essigin sanotaan myyneen vuosittain 200 - 300 koiraa, joten häntä voidaan pitää suurena koirakauppiaana. Tämä ei saa kuitenkaan antaa vähentää hänen ansiotaan ja arvostustaan rotujen jalostajana ja asiaan vihkiytyneenä kasvattajana.

Leonberginkoiran oletetaan syntyneen siitä, että Essig halusi luoda Leonbergin kaupungin vaakunassa ollutta leijonaa muistuttavan koiran. Tämän väitteen todenperäisyydestä on kuitenkin kiistelty. Hän hankki St Bernhardin luostarista suuren, pitkäkarvaisen bernhardilaisuroksen, jonka hän risteytti mustavalkoisen newfoundlandinkoiran kanssa (rodusta alettiin vasta myöhemmin käyttää nimeä landseer englantilaisen taidemaalarin Edwin Landseerin mukaan). Tätä yhdistelmää Essig käytti neljän sukupolven ajan, koska koirien luonne osoittautui sopivan erinomaisesti vahti- ja kartanokoiraksi. Saavutetun tason säilyttämiseksi hän hankki luostarista uuden bernhardilaisuroksen ja antoi maksuksi kaksi uuden linjansa pentua. Munkkien kerrotaan kehuneen, että nämä koirat olivat kestävämpiä ja oppivaisempia kuin bernhardilaiset.

Essig ei kuitenkaan ollut vielä täysin tyytyväinen lopputulokseen. Sattuma tuli nyt avuksi. Hänellä oli sattumalta huostassaan suuri valkea pyreneittenkoira, joka otettiin mukaan jalostusketjuun. Nyt syntyneiden pentujen hän näki olevan lähellä kuvitelmiensa ihannekuvaa. Hän valitsi jatkossa luonteeltaan ja ominaisuuksiltaan parhaat koirat jalostukseen. Ensimmäisten varsinaisten leonberginkoirien sanotaan syntyneen vuonna 1846. Essig antoi rodulle nimen kotikaupunkinsa mukaan, ja hänen ansiostaan Leonberg on Saksan "virallinen" koirankasvatuskaupunki.

1850-luvulla oli leonberginkoiran suosio levinnyt jo laajalle ja rotu oli saanut ne ominaisuudet, josta se tänäänkin tunnetaan; sillä on bernhardilaisen voimakkuus ja vainu, newfoundlandinkoiran hyväluontoisuus, uskollisuus, eloisuus ja uimataito sekä pyreneittenkoiran vartiointivaisto ja hyvä näkö. Alkuvaiheessa rodun väriskaala oli hyvin laaja. Essig itse piti eniten valkoisista tai hopeanharmaista koirista, joilla oli musta maski. Vähitellen punaruskea ja leijonankeltainen väri tulivat suosituimmiksi ja rodulle tyypillisiksi. Musta maski on aina ollut rodun tunnus.

Lehdistö kirjoitti Münchenin koiranäyttelyn jälkeen 1870: "Näyttelyn kaunein koira oli kellanruskea mustin varjostuksin, kuin leijona suuressa koossa ja komeudessaan." Leonberginkoira alkoi olla muotikoira ja kerrotaan poikkeuksellisen kauniista yksilöstä maksetun tuolloin jopa 1000 saksan markkaa, mikä oli tuohon aikaan päätähuimaava summa. Koiria vietiin paljon myös ulkomaille ja tunnettuja leonberginkoiran omistajia olivat mm. Richard Wagner, Bismarck, Napoleon III, Italian kuningas Umberto ja Itävallan keisarinna Elisabet, jolla niitä oli 7 kpl. Vuonna 1894 on yksin Venäjälle viety 374 koiraa. Rodun suuri suosio kaikkialla herätti myös runsaasti katkeruutta muissa koirapiireissä ja sitä yritettiin mustata kaikenlaisin keinoin.

Heinrich Essigin kuoleman jälkeen perustettiin 1890 rodun harrastajayhdistys. 1895 perustettiin Saksassa ensimmäinen varsinainen rotujärjestö leonberginkoirille. Samana vuonna kirjoitettiin myös ensimmäinen virallinen rotumääritelmä ja rotu hyväksyttiin puhdasrotuiseksi. FCI on hyväksynyt rotumääritelmän 1955, jonka jälkeen sitä on muutettu muutaman kerran.

Suomen Leonberginkoirat-yhdistys perustettiin joulukuussa 1985, sillä vuosisadan alun jälkeen ei leonberginkoiria ole Suomessa ollut ennen nykyistä kantaamme. Maailmansotien ja niitä seuranneiden pula-aikojen aikana oli tämä suuri uljas rotu kuolemassa sukupuuttoon. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen oli puhdasrotuisia koiria niin vähän, että alkuperäisiä rotuja oli taas käytettävä kantaa parantamaan. 1945 syntyi vain 5 pentuetta, yht. 43 kpl, joista jäi eloon 22 pentua. 1946 ei tilanne ollut parempi - eloon jäi vain 17 yksilöä. Ruuasta oli pula sekä ihmisillä että eläimillä. Onkin kiitettävä niitä idealisteja, jotka tämän jälkeen kokosivat harrastajat yhteen ja nostivat rodun taas jaloilleen. 1948 perustettiin uudestaan nykyisin toimiva "Deutscher Club für Leonberger Hunde". 1970 syntyi jo 21 pentuetta, joista jäi eloon 121 koiraa. Nykyisin leonberginkoiria rekisteröidään Saksassa 300-400 koiraa vuosittain ja yhdistyksiä on useissa Euroopan maissa. Saksassa rotu kuuluu palveluskoiriin ilman käyttömeriittipakkoa, Pohjoismaissa se luetaan seurakoiriin.

Leonberginkoiran luonne ja ominaisuudet

Perhekoirana leonberginkoira on miellyttävä seuralainen, joka voidaan vaikeuksitta ottaa kaikkialle mukaan ja joka osoittaa erityistä lapsirakkautta. Se ei ole arka eikä aggressiivinen. Seurakoirana se on miellyttävä, tottelevainen ja peloton kaikissa elämäntilanteissa. 

Leonberginkoira on luonteeltaan erityisesti:
- itsevarma ja ehdottoman rauhallinen
- keskimääräisen temperamenttikas, mm. leikkisä
- helposti koulutettava
- hyvin oppivainen ja huomiokykyinen
- melua sietävä

Leonberginkoiran luonteen ymmärtämiseksi on huomioitava, että rotua on jalostettu perheystävälliseksi jo vuosikymmeniä. Se on koko sielultaan kiintynyt perheeseensä. Erityisen ihailtavaa on sen lapsirakkaus, joka ilmenee kärsivällisyytenä ja jopa ymmärtäväisyytenä lasten ymmärtämättömyyttä kohtaan. Uudet perheenjäsenet hyväksytään haistelun ja tutkiskelun jälkeen mukisematta. Aikuisia kohtaan leonberginkoira käyttäytyy toisin. Noin puolitoista vuotiaaksi saakka se tervehtii ilolla kaikkia vieraita. Myöhemmin se normaalisti alkaa erotella tuntuuko joku siitä sympaattiselta vai ei. Jälkimmäisessä tapauksessa se osoittaa selvästi välinpitämättömyyttään esim. kääntymällä pois.

Erinomainen esimerkki rodun luonteesta on sen rauhallisuus, joka ilmenee parhaiten esim. koiranäyttelyissä tai tilanteissa, joissa on mukana paljon koiria. Leonberginkoirien suunnalta ei juuri kuulu ääniä, sillä ne eivät hauku ja räksytä turhan takia. Ympärillä oleva hälinä ja vilinä ei niitä juuri rasita. Ne ilmeisesti tuntevat kokonsa ja voimansa eikä niiden tarvitse pelätä, tai esiintyä uhkaavasti.

Luonteenomaista rodulle on myös vartiointivaisto, joka pääsee parhaiten esille kun koira saa oman piha-alueen reviirikseen. Tällöinkin se harvoin pitää meteliä ja haukkuu, vaan ilmaisee olemassaolonsa muutamalla haukahduksella ja murahduksella. Tästä kaikesta ei saa vetää sellaista johtopäätöstä, että leonberginkoirat ovat rauhallisia flegmaatikkoja. Vilkasta temperamenttiaan ja eloisuuttaan ne osoittavat etupäässä ilon ilmaisuna, tervehtiessään, leikkiessään ja odottaessaan kävelyä tai muuta miellyttävää. Tällöin haukutaan, hypitään ja juostaan ihastuksesta. Maljakot ym. on syytä nostaa turvaan alimmilta hyllyiltä heiluvan hännän tieltä. Uimista ja vedessä telmimistä leonberginkoira rakastaa. Uimanahka varpaiden välissä on jo merkkinä erinomaisesta uimataidosta.

Kaikesta ihastuksesta tätä rakastettavaa rotua kohtaan huolimatta on mainittava, että tässäkin rodussa on poikkeuksia säännöstä. Aggressiivisuutta ihmisiä kohtaan esiintyy erittäin harvoin. Samaa sukupuolta olevia toisia koiria kohtaan sitä voi esiintyä varsinkin vahvaluontoisilla uroksia. Joskus tapaa pelokkaita ja äksyjä yksilöitä, joskin tämä johtuu useimmiten koiran huonoista kokemuksista, joihin ihminen on tahallaan tai tahtomattaan syypää. Puuttuvat kontaktit pentuiässä, liian pieni ympäristökokemus, puuttuva yhteys perheeseen tai liian ankara kasvatus voivat tehdä kaikista koirista epäsosiaalisia, erityisesti tällaisesta rakkautta ja huomiota kaipaavasta ja kiintyvästä rodusta.

Jokainen leonberginkoira tarvitsee huomaavaisen kasvatuksen ja isäntäväen. Näiden ominaisuuksiensa vuoksi tätä koiraa ei pidetä erityisen soveliaana ankaraan kasvatukseen ja koulutukseen, joskin rodussa on myös suojelukoulutettuja huippuyksilöitä. Tästä huolimatta leonberginkoira on erittäin oppivainen ja helposti koulutettava jopa sirkustemppuihin saakka. Varsinaista kentällä kouluttamista ei kuitenkaan tulisi aloittaa liian nuorella koiralla.

Rodulla ei ole mitään sellaisia "heikkoja kohtia", jotka kaipaisivat erityistä tarkkailua ja huolenpitoa. Koiraa on tietysti aina tarkkailtava mahdollisen tulehdusten ym. havaitsemiseksi.

Leonberginkoira on yksi terveimmistä roduista fyysisesti ja psyykkisesti. Kiitos tästä tiukoille jalostusmääräyksille, joita on hyvin noudatettu. Toivoa sopii, että myös Suomessa pystytään pitämään taso korkeana, sillä sen tämä uljas rotu ansaitsee. 

Harrastusmahdollisuudet ja tehtävät

Leonberginkoiraa pidettiin 1800- luvun lopulla Baden-Wurttembergin alueella etupäässä maatilojen koirana. Sen vartio- ja vetokoira ominaisuudet olivat tunnettuja. Nykyään leonberginkoira on erinomainen perhekoira, joka sopeutuu hyvin kaikkiin nykyaikaisen elämän vaatimuksiin.

Leonberginkoira on eloisa, sävyisä ja uskollinen. Varpaitten välissä on miltei aina räpylät ja koira rakastaa uimista. Sitä onkin käytetty vedestä pelastamiseen. Aiemmin sitä on käytetty myös karjan vartiointiin ja kuormien vetämiseen. Nykyään sitä pidetään pääasiassa seurakoirana.

Leonberginkoiran kanssa voi harrastaa lenkkeilyn lisäksi mm. vesipelastusta, vetohiihtoa, jäljestystä, tottelevaisuuskoulutusta, hakua sekä agilityä. Leonbergejä käytetään myös häkävaroittajana sekä muissa palvelustehtävissä (ei kilpailuoikeutta palveluskoirakokeisiin). Lisäksi koira on upea kumppani hevosharrastajalle. 

Ulkonäkö

Uroksen suositeltava säkäkorkeus on 76 senttimetriä ja nartun 70 senttiä. Karvapeite on runsas, pitkä ja rungonmyötäinen. Kaulassa ja rinnassa on kaunis harja. Väri vaihtelee leijonankeltaisesta punaruskeaan ja hiekanväriseen sekä kaikkien näiden yhdistelmiin. Maski ja kirsu on aina musta ja silmät tummanruskeat.

Häntä on hyvin runsaskarvainen ja koiran seistessä riippuu suorana. Liikkeessä häntä kuitenkin kaartuu ylöspäin.

Huulet ovat mustat ja suupieliä myöten tiiviit. Käytännössä tämä tarkoittaa, että leonbergi ei kuolaa jatkuvasti. Korvat ovat korkealle kiinnittyneet ja päänmyötäisesti riippuvat.

[Teksti pääosin: Suomen Leonberginkoirat ry] 

Ruokinnan merkitys

Suuren koiran ruokinnassa ei kannata pihistellä. Heikko ravinto aiheuttaa epätasaista kasvua, rakennevikoja sekä vaatimattoman karvapeitteen. Säästöt ruuan ostamisessa häviävät moninkertaisena lääkärikuluihin, jos koiralle tulee vikoja ja vaivoja. Pahimmillaan voit menettää rakkaan ystäväsi, koska sen kivuliasta elämää ei voida ylläpitää. 

Ruuan tulee sisältää juuri oikeassa suhteessa niitä ravintoaineita, joita koira tarvitsee. Jos et itse varmasti tiedä, mitä tehdä, usko luotettavan kasvattajan ohjeisiin. Vaivattominta on syöttää laadukkaita eläinkaupasta saatavia koiran kuivaruokia. Ennen tarjoilemista ne turvotetaan vedessä. Lisäksi voi tarjota ruuan mukana tai erikseen mm. hapanmaitotuotteita, lihaa ja sisäelimiä yms.

Pennun ruokinnassa kannattaa varoa liian voimakkaita, pienemmille roduille tarkoitettuja penturuokia, jotka aiheuttavat liian nopeaa kasvua. Usein pentua ruokitaankin jo luovutusiästä alkaen aikuisten ruualla.

Elinikä ja kuolinsyyt

Leonbergiharrastajan pienen kotimaisen tutkimuksen (56 koiraa) mukaan leonbergien keski-ikä on nartulla 6,71 ja uroksella 7,28 vuotta. Yleisin kuolinsyy on erilaiset syövät ja kasvaimet (39,29 %). Näistä yleisin on luusyöpä (19,6 %).

Tutkimuksessa nousi selkeästi esille myös sydämen ongelmat, kuten vajaatoiminta tai äkillinen sydänkohtaus.

Vanhimmat kotimaiset leonbergit ovat 14-vuotiaita.  

Toistuvat hoitotoimet

Koira ruokitaan pentuiän jälkeen kaksi kertaa päivässä. Sen lisäksi se tarvitsee säännöllistä liikuntaa. Vaikka leonbergi viihtyy ja tarkenee ulkona, pelkkä pihassa tai aitauksessa ulkoilu ei tyydytä sen liikunnan tarvetta. Parhaat lenkit ovat vaihtelevassa maastossa koiran tahtia kunnioittaen tapahtuvat seikkailuretket, joista nauttivat sekä koira että omistaja.

Leonberginkoiran turkki on suhteellisen helppohoitoinen, se ei tarvitse trimmausta, föönausta eikä tupeerausta - se on luonnostaan kaunis. Turkki tarvitsee kohtuullisesti harjausta, jotta se pysyisi siistinä. Varsinkin korvantaustat ja pöksyt takkuuntuvat helposti ilman säännöllistä harjausta.

Koiran tassuissa on reilusti voimaa, joten vahinkojen välttämiseksi kannattaa kynnet leikata usein. Korvat puhdistetaan säännöllisesti ja hampaat on hyvä tarkistaa ajoittain. Kaikki hoitotoimet on hyvä opettaa jo pentuna kärsivällisesti ja toistuvasti, niin aikuinen koira oppii nauttimaan näistä hemmotteluhetkistä.

Mitä siitä saa?  

Leonberginkoirasta saat luotettavan ja uskollisen kumppanin kaikkeen päivittäiseen touhuun ja elämään. Tärkeämpää onkin miettiä, mitä leonberginkoirasi saa sinulta? Saako se oikeudenmukaisen, rauhallisen ja johdonmukaisen kasvatuksen, jossa sille opetetaan perustaidot, joita se tarvitsee? Saako se oman paikkansa perheessä, oman tehtävän ja riittävästi aktiviteettia päivittäisessä elämässä? Saako se olla seuranasi ja kokea, että siitä todella välitetään?

Sekin on todettava, että kaiken hyvän lisäksi saat myös todella paljon koirankarvoja joka ikiseen paikkaan, säännöllistä rahanmenoa vähintään 100 €/kk sekä luultavasti isomman auton..

Linkkejä ja lisätietoa leonberginkoirista

Leonet: Suomen leonberginkoirat ry:n kotisivut sekä foorumi

Koirien pidolle asetettavat eläinsuojeluvaatimukset

Suomen Kennelliitto: koiraharrastuksen kattojärjestö